Etusivu
Yritys
Palvelut
Ajankohtaista
Referenssit
Linkit
Yhteystiedot
Kuvia
Blogi
Alueellista kehittämistä
Tutkimuskysymyksiä
Joulukuu, 2009
Helmikuu, 2010
Blogi
RSS
Myytin murtajat
16.02.2010 17:24:23

"Keksintöjä syntyy vain propellipäiden korvien välissä"

Monet meistä ovat sitä mieltä, ettei meistä ole keksijöiksi ja että menestyvien tuoteideoiden kehittelyyn tarvitaan vähintään laboratorio-olosuhteet. Todellisuudessa suunnilleen 95 % innovaatioista syntyy yrityksissä, työpaikoilla siis. Innovaatioksihan voidaan kutsua keksintöä tai ideaa, joka on tuotteena tai palveluna otettu käyttöön.  Keksijä voi olla kuka tahansa, joten jokaista henkilöä kannattaa työpaikalla kuunnella. Siellä voi itää siemen miljoonaluokan bisnekseen. Mutta mistä niitä ideoita oikein tulee?

Mitä tutumpia asiat ovat, sitä enemmän silmään tai korvaan tarttuu niihin liittyviä havaintoja. Kiinnitämme huomiota ja kommentoimme enemmän sellaisia uutisiakin, jotka koskevat meitä. Sama pätee ideoihin: mitä enemmän meillä on tietoa ja kokemusta asiasta, sitä enemmän meille syntyy ideoita, joilla sitä voidaan parantaa. Koulutuksen ja tiedon merkitystä ei siis voida väheksyä, ja siksi pitäisin kynsin hampain kiinni ammatillisen koulutuksen säilymisestä Jämsässä ja nostaisin vahvemmin esiin korkeakouluasiamiehen kautta avautuvat mahdollisuudet.

Kun perusosaaminen on olemassa, tarvitaan sellaisia tilanteita, joissa lamppu syttyy. Ja tutkimusten mukaan lamppu syttyy useimmin, kun ollaan tekemisissä toisten kanssa. Yhteiset turinatuokiot eivät olekaan ihan turhia. Naapurifirman kaveri saattaa heittää jotain sellaista, joka ei itselle ole tullut mieleen mutta josta voi syntyä kultakimpale. Yksin nyhrääminen ei kannata. Lamppu muuten syttyy myös sellaisissa ympäristöissä, joissa mielipiteiden esittäminen on sallittua ja joissa uusille ideoille saadaan tukea ja kannustusta. Laitetaan pakettiin yksi sellainen, kiitos!

Meillähän on Jämsässä syntynyt innovaatioympäristö, jossa ideat viuhuvat joka puolella ja josta vielä kuullaan kummia. Että missä viuhuu? Jämsän ammattiopiston komposiittikoulutuksen protopajassa. Paja aloitti elokuussa, ja jo nyt on paranneltuja tuotteita testauksessa, muutamia jopa kansainvälistä menestystä lupailevia uusia tuotteita mietintämyssyssä ja uusia yrityksiä syntymässä.

Miten ihmeessä? Helppo juttu: osaavat, innostuneet ihmiset yhdessä kannustavassa ympäristössä ja taustatuki kunnossa. Ei ole esteitä, on vain hoidettavia asioita; tiedetään, että osaamista löytyy ja mistä sitä löytyy, jos ei sitä itsellä ole; ei takerruta pikkuasioihin ja uskalletaan katsoa tulevaisuuteen. Kannattaa käydä itse katsomassa, jos ei kuulosta uskottavalta, ja sinne voi viedä ideoitaankin työstettäviksi.

Protopajan kautta saa apua kaikissa tuotteistuksen vaiheissa tuotteen muotoiluun, tuotesuojaukseen ja markkinoiden haarukointiin asti. Pajasta ja sen yhteistyökumppaneilta löytyy kaikki tieto, mitä tarvitaan. Taustalla ovat JAO:n ja Jämsekin lisäksi mm. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Tampereen teknillinen yliopisto, Lahden muotoiluinstituutti ja joukko muita julkisia ja yksityisiä toimijoita. Tiedon saannista Jämsän nousu ei totisesti ole kiinni. Nyt siis lamppuja sytyttelemään (joitakin muita kuin energiansäästölamppuja tällä kertaa)!

Terttu Konttinen - innostavia innovaatioita löytänyt jämsäläinen yrittäjä
Kolumni on julkaistu Jämsän Seutu lehdessä tammikuussa 2010

Vahvuuksien tunnistaminen
9.12.2009 11:43:46

Osallistuin HimosQ-tuloksentekojärjestelmähankkeen päätöstilaisuuteen joulukuun puolivälin paikkeilla Jämsän Hirvikartanossa. Paikalla oli kymmeniä alueen matkailu- ja tukipalveluyrittäjiä, yritysten ja kehittäjäorganisaatioiden edustajia, jotka kaikki ovat yhdessä kehittäneet Himos-alueen toimintaa, palveluja ja laatua jo vuosien ajan. Tunnelma oli lämmin ja rakentava - välillä hilpeäkin.

Osallistujat kuvasivat puheenvuoroissa kokemuksiaan vuosien varrelta ja näkemyksiään tulevaisuudesta. Puheista huokui tyyni luottamus ja realismi omaan tekemiseen ja palvelukykyyn ja arvostus myös niitä asioita kohtaan, jotka ovat jo hyvin. Jos johonkin ei pystytä vaikuttamaan, vaikutetaan niihin asioihin, joihin voidaan - ja tehdään se parhaalla mahdollisella tavalla asiakasta kunnioittaen ja odotukset ylittäen. Voisiko enää parempaa asennetta eteenpäin menoon olla?

Olen kerännyt alueen yrittäjille hankkeen aikana palautetta niin asiakkailta kuin henkilöstöltäkin, ja tulokset ovat parantuneet koko ajan. Kehittämistyö ei mitatusti ole mennyt hukkaan, ja nyt on hyvä hetki tunnustaa se, missä jo ollaan hyviä.

Vahvuuksien tunnistamisella ja tunnustamisella on taipumus aihuttaa positiivinen kehä: haastaa tekijänsä toimimaan jatkossa entistäkin paremmin. Siitä syntyy tekemisen ilo, kyky jaksaa ja uskallus tuottaa asiakkaalle yhä enemmän lisäarvoa. Toivotan onnea kaikille HimosQ:laisille!

Terttu Konttinen

2 kpl yhteensä
EtusivuYritysPalvelutAjankohtaistaReferenssitLinkitYhteystiedotKuviaBlogi